Haussa oleva koulutus

TEOLLISUUSAKATEMIA - työllisty CNC-koneistajaksi!

Teollisuusakatemian tavoitteena on kouluttaa uusia CNC-koneistajia Valtimo Components Oyj:n palvelukseen (lista yhteistyöyrityksistä voi päivittyä hakuprosessin aikana). Koulutuksessa saa perehdytyksen monipuolisesti erilaisiin CNC-koneistajan työtehtäviin. CNC-koneistaja työskentelee mm. työstökoneiden käyttäjänä, ohjelmoijana ja asetuksien tekijänä tarkkuutta vaativissa ja mielenkiintoisissa työtehtävissä metalliteollisuudessa. Koulutuksen päätteeksi sinulla on valmiudet itsenäiseen työskentelyyn ja mahdollisuudet kehittää osaamistasi osaamisalan ammattilaiseksi. Tavoitteena on, että koulutuksen hyväksytysti suorittaneet työllistyvät YES Your Excellent Staff Oy:n kautta yrityksen palvelukseen.

Työvoimakoulutus on tarkoitettu ensisijaisesti työttömille ja työttömyysuhan alaisille työllisyysalueen asiakkaille. Työttömyysuhan alainen työnhakija on esimerkiksi lomautettu tai päättyvässä työsuhteessa oleva. Koulutukseen hakeutumisessa tärkeintä on motivaatio työn tekemiseen ja halu oppia uusia taitoja. Koulutus soveltuukin erinomaisesti vasta-alkajille tai alanvaihtajille. Aiempi kokemus tekniikan aloilta katsotaan eduksi. Koulutukseen vaaditaan riittävää suomen kielen taitoa (A2). Englannin kielen osaaminen katsotaan eduksi. Koulutukseen hakeutuvalla ei tule olla terveydellisiä esteitä alalla toimimiseksi.

Hae koulutukseen viimeistään 30.8.2026 mennessä!
Katso lisää tästä!

------------------

Kone- ja metallialan osaamiskartoitus Imatralla

Kone – ja metallialan osaamiskartoitus tarjoaa mahdollisuuden tunnistaa oma osaamisesi, vahvistaa työelämävalmiuksiasi ja löytää juuri sinulle sopivan polun kohti työllistymistä. Koulutuksen aikana saat käytännön kokemusta metallialan työtehtävistä, tutustut alueen yrityksiin ja pääset arvioimaan omia vahvuuksiasi alan ammattilaisten ohjauksessa.

Et tarvitse aiempaa kokemusta alalta. Tärkeintä on motivaatio, kiinnostus työllistyä sekä halu kehittää omaa osaamistasi. Hakijalla ei tule olla terveydellisiä esteitä metallialan työtehtävissä toimimiselle. Osaamiskartoituksen sisältö on suunniteltu vastaamaan Etelä-Karjalan alueen hitsaavan sekä hitsaus- ja asennusteollisuuden yritysten osaamistarpeita.

Hae koulutukseen viimeistään 30.8.2026 mennessä!
Katso lisää tästä!

Työelämälähtöinen kouluttaminen on meidän juttu.

EduTec Oy on työelämän ja yritysten tarpeeseen perustettu uudentyyppinen koulutusyritys tekniikan aloille. Koulutuksissamme keskitytään vahvasti työn tekemisen kouluttamiseen ja kontaktiopetuksemme määrä on vähintään 60% koulutuksen kestosta.

Koulutamme yrityksen tiloissa ja laitekannalla, joka nopeuttaa opiskelijan itsenäisen työskentelyn aloittamista!

Kaikki kouluttajamme ovat alansa ammattilaisia ja heidän pitkä kouluttajakokemus varmistaa koulutustemme hyvän laadun. Ammattitaitoinen, kannustava ja positiivinen kouluttaja luo parhaat mahdollisuudet oppia, jopa täysin uuden ammatin!

#EDUTECFI

MIKSI EDUTEC?

KOSKA MEIDÄN VAHVUUKSIAMME OVAT

  • Nopea reagointi yritysten haastaviin rekrytointi- ja koulutustarpeisiin.
  • Kokeneet asiantuntijamme omaavat pitkän koulutus- ja työelämätuntemuksen.
  • Erittäin laajat yhteistyöverkostot tekevät meistä varman ja luotettavan kumppanin.
  • Asiakastyytyväisyys. Henkilöstömme tekee aina parhaansa koulutuksen onnistumiseksi.